-Juhani Aho (1861 - 1921)
Jokunen viikko sitten, ennen lumen tuloa, päätimme ystävieni kanssa järjestää viikonloppuna syystalkoot pihallani. Torstaina, pari päivää ennen lauantaiksi suunnittelemiani talkoita, ystäväni Hank Moody soitteli ja ehdotti "ennakkotalkoita". Se kuulosti hyvälle idealle ja päätimme alkaa Hankin kanssa hommiin.
Etevänä puutarhurina Hank leikkeli ruusupensaiden oksia ja minä haravoin. Korkkasimme myös yhden oluen. Kumpikin. Sekä Jaloviina-pullon. Veljeni Pjotr kävi autolla ostamassa lisää juotavaa, kun olimme tyhjentäneet Hankin talkoojuomiksi tuoman six-packin. Kaikenaikaa ideana oli kuitenkin "ottaa nätisti". Jatkoimme haravoimista ja paikalle ilmestyi myös Liikemies Joel sekä entinen jääkiekkoilija, nykyinen rokkari Vincenzo Olavi. Illan hämärtyessä päätimme siirtyä sisätiloihin kehumaan toisiamme. Tarinoimme ja laskimme leikkiä. Välistä kumosimme snapsin, toivoen hyvää porovuotta Lappiin. Hank lausui runoja.
Vincenzon rakas tyttöystävä oli kuitenkin jätetty yksin keskustan kerrostaloasuntoon ja pian päätimmekin liittyä hänen seuraansa. Tässä vaiheessa ainoa ajokunnossa ollut talkoolainen oli veljeni Pjotr. Hän siis ajoi meidät Vincenzon convertiblellä kaupunkiin ja seuraavaksi kävimmekin hänen jääkaappinsa antimien kimppuun. Liikemies Joel kiskaisi päälleen lattialta löytämänsä pantteripaidan ja olalleen Vincenzon vaaleanpunaisen kitaran. Tuolla hetkellä tiesin, että illasta olisi tulossa legendaarinen.
Kuuntelimme Vinnyn levyhyllystä löytyviä aarteita, kuten Guns'n'Roses'ia, Hurriganesia ja Hanoi Rocks'ia. Vincenzon juomat loppuivat alta aikayksikön. Lisäksi mies juo kakkosolutta. Olimme saaneet jo kammettua itsemme myötätuulen puolelle ja päätimme jatkaa iltaa tilataksilla Karjasillalle. Siellä määränpäänämme oli legendaarinen lähiökuppila Karjatupa.
Perillä tilasimme pullon kuohuviiniä, pullon Jaloviinaa ja monta pulloa siideriä. Minua ilmeisesti kiellettiin ampumasta korkkia mihinkään, mutta Vincenzo agitoi minua sankaritekoihin tyylin "Vittu ammu vittu!". Korkki lensi kattoon ja tipahti minua päähän. Eipä aikaakaan, kun joukkoomme liittyi myös Groupie High Schoolin rumpali Mike Rockberry täysissä meikeissä. Hän oli myös lakannut kyntensä. Baarin omistaja hoksasi heti kyseessä olevan rokkikukon ja lähti lähestymään meitä rahatukko kourassaan. Kuin yhdestä suusta totesimme "Fuckin' A, mayn!" ja kävimme pullojen kimppuun. Sillä aikaa, kun baarin omistaja värväsi Modern Day Cowboysin keikalle Karjatupaan minä yritin muistaakseni selittää Hankille eksistentialismin syvintä olemusta. Siinä epäonnistuen.
Maailmankuvani alkoi hämärtyä jo tuossa vaiheessa iltaa. Porukan fiksuin, eli Liikemies Joel, liukeni paikalta tietäen, että perjantaina olisi taas työpäivä. Me muut emme tätä tajunneet. Ilosta hihkuen totesin vain ystävilleni: "kohtuus nautinnossa on kirjava kuin tikka puussa". En muista kuka niin aikoinaan totesi, mutta mielestäni se sopi tuohon hetkeen kuin nakutettu. Jatkoimme siis lasien kilistelyä ja toistemme selkään taputtelua. Muuten olisimme pelanneet myös lautapelejä, mutta se ei onnistunut. Vincenzo nimittäin makasi pöydällä ja muisteli jääkiekkovuosiaan Oulun Kärppien A-junnuissa yhdessä Juhi Aaltosen, Kertsi Keräsen ja Pose Alikosken kanssa: "jääkiekko oli kyllä mahtavaa, kun sai hakata ihmisiä mailalla!". Vincenzo kävi aikoinaan kovan taiston Juho Kerästä vastaan jäähypörssin voitosta. Ja voitti. Italiaksi tähän voisi todeta: Venni, Vetti, Vecci. Myös veljeni Pjotr oli päässyt Karjatuvassa vauhtiin ja uhosi laulavansa karaokea. Hän oli opetellut tuon jalon taidon kirsikkapuiden kukinnan aikaan, eli tänä keväänä, Japanin Osakassa.
Loppuillan liikuin erään laulun sanoja tapaillen "hämärän rajamailla". Muistan kuitenkin pätkiä. Muistan, kuinka tepastelimme rehvakkaasti uuteen taksiin ja otimme suunnaksi keskustan Wingerin. Muistan myös mutisseeni edesmenneen Arto Mellerin sanoja siitä, kuinka herrasmiehet ottavat vastaan vain ikuisia porttikieltoja. Mahdollisesti meitä pyydettiin siis kohteliaasti poistumaan. En muista tarkkaan.
Wingeriin saavuttuamme olimme taas vesiselviä ja tilasimme lisää juotavaa, kuten pari pullollista kuohuviiniä sekä kannullisen kossuvissyä. Painoimme turbonapin pohjaan, koska höyryillä köröttely tuntui siinä tilanteessa hienon illan tuhlaukselta. Välistä joimme taas hyvälle porovuodelle Lapissa. Välistä joimme rakkaudelle ja välistä elämän kauneudelle. Hedonistien ympäröimänä tunsin oloni kodikkaaksi, eikä minunkaan tarvinnut esittää. En lausunut Einoa Leinoa, kuten "kell' onni on, se onnen kätkeköön", vaan enemmänkin lausahduksia tyyliin "vain rajalla käynyt tietää, missä on keskitie".
Raskas työpäivä sekä ruumiillinen työ pihatalkoissa oli kuitenkin väsyttänyt raavaan miehen. Nukahdin. Myös Vincenzo meinasi nukahtaa, vaikkei hän edes osallistunut lehtien haravointiin. Miia talutti hänet kotiin. Myös minut saateltiin ystävieni toimesta kotiini nukkumaan. Olin niin syvässä unessa, että jalkani eivät kantaneet, joten itseasiassa minut kannettiin kotiin. Rakas veljeni Pjotr jopa huomaavaisesti riisui kenkäni jalastani ja peitteli uupuneen miehen unten maille. Kiitos sinulle siitä.
Jollain ilveellä nämä sankarit päättivät jopa jatkaa vielä illan viettoa ja ottivat seuraavaksi kohteekseen Jumprun. Tuolla ilta loppui kuitenkin kohtuullisen nopeasti, sillä Hank Moody oli hukannut lompakkonsa. Myös Mike Rockberry oli hukannut lompakkonsa. Vincenzo tyttöystävineen oli jo nukkumassa ja Pjotr köyhä historioitsija. Liikemies Joel puolestaan oli kohta jo töissä. Joka tapauksessa ilta oli mitä loistavin ja tarjosi meille kaikille varmasti paljon hienoja muistoja. Ah elämän kauneutta. Vielä kun muistaisi ne Juhani Ahon viisaat sanat, joilla tämän blogin aloitin, sillä tippa ei tapa, mutta ämpäriin voi hyvinkin hukkua. Moni on itseasiassa hukkunutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti