sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Elä joka hetki

"Kun ihminen on menettänyt kaiken, eikä hänellä enää ole toivoa, on elämä häpeä ja kuolema velvollisuus.

Mies, joka melankolian puuskassa tappaa itsensä tänään, olisi halunnut elää jos olisi odottanut viikon."
-Voltaire (1694-1778)

Kuolema on jostain syystä aina kiehtonut minua suuresti. Niin on tosin elämäkin. Elämä on kaunista. Niin on tosin kuolemakin. Voltaire totesi aikoinaan osuvasti, kuinka melankolian puuskassa itsensä tappava ihminen todennäköisesti katuisi tekoaan, jos voisi. Joku toinen ajattelija totesi, että itsemurha on murhista pahin, koska se ei jätä mahdollisuutta katumiselle. Siksipä kuolema varmaan onkin niin kiehtovaa. Sen lopullisuuden takia.

Olen usein saanut postia ihmisiltä, jotka ovat halunneet kuolla. Usein he kiittävät minua nuorena poikana julkaisemastani Elän Ennenkuin Kuolen -kappaleesta ja siitä, kuinka se on estänyt heitä tappamasta itseään. Toki olisi naivia uskoa, että minä yksin olen heidät pelastanut. Silti mieltäni lämmittää suuresti se, että olen edes vähän syyllinen siihen, että joku äiti on saanut pitää tyttärensä tai isä poikansa, sisko veljensä tai lapsi äitinsä.

Kesällä eräs poika pysäytti minut kadulla ja kertoi pelastaneensa ystävänsä hengen toteamalla hänelle seuraavasti: "Mieti vielä kerran, pystyks oleen sitkee, vai jätäksä sun äitis yksin pimeeseen itkeen". En tiedä, pitikö tarina paikkansa, mutta minut se ainakin teki iloiseksi, niinkuin hyvät tarinat yleensä tekevät. Mitäpä olisi maailma ilman hienoja tarinoita? Ei mitään.

Talvella sain koskettavan viestin eräältä naiselta. Hänen äitinsä oli kuollut hänen ollessaan lapsi. Onneksi hänellä oli kuitenkin veljensä tukenaan. Viisi vuotta sitten poliisi saapui kuitenkin heidän ovelleen tuomaan suru-uutista. Toinen isoveljistä oli kuollut yliannostukseen. Elämä tämän jälkeen oli hyvin synkkää, mutta ystävät tukivat nuorta naista ja yhdessä he kuuntelivat minun ja muiden pimeän puolen tulkkien musiikkia. Lopulta koitti taas valoisampi aika, aurinko lämmitti, värit palasivat. Kadotakseen taas pois, sillä poliisit tulivat jälleen ovelle.

"Mun viimeinenkin isoveli kuoli...övereihin, nyt oon pohjalla henkinen puoli aivan palasina. En tiiä suuntaa minne lähtee, mutta sen tiiän että elän ennenkuin kuolen biisi pitää miut pystyssä, ja saan siitä uskomatonta voimaa kestää tän kaiken läpi. En tiiä miks halusin avautuu siule, mut haluun että ymmärrät että miten tärkeetä siun musiikki on ja ennenkaikkea kuinka tärkeää se on miule, kaikkea hyvää siule ja jatka samaan malliin."

Kiitos tälle naiselle tästä viestistä. Se saa pienen taiteilijan sisälläni pysymään hengissä maailman näyttäessä pimeämmän puolensa. Toiset taiteilijat vannovat puhtaan estetiikan nimeen, toiset taas ovat sitä mieltä, että taiteella tulisi olla jokin yhteiskunnallinen funktio. Omasta mielestäni nuo kummatkin voisi yhdistää. Olisi hienoa, jos artistit tekisivät kauniita teoksia, joilla on myöskin jokin tarkoitus tai tehtävä. Toki se on vain oma mielipiteeni ja "oikea" siis vain minulle. Tässäpä mietteitäni näin Pariisin terroristi-iskujen jälkeisenä sunnuntaiyönä. Taidan ottaa lasin viskiä ja runoilla koko yön.

Ja tässä vielä uusin kappaleeni, "Elä joka hetki".




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti